Mopro Oy: m/s Vekara
Tietoja, sijainti /Information, ships location.
HAMINA. 2 500 tonnin sementtilastissa oleva moottoriproomu Vekara ajoi kivelle Mustamaan saaren luoteispuolella torstain vastaisena yönä (marraskuu 2008) kello 00.14. Aluksen päällikkö Juha Sallinen ei aamupäivällä suostunut kertomaan, mistä syystä Vekara ajautui haarautuvien väylien väliin ja jäi tiukasti keulastaan kiinni matalikkoon.
Päällikön mukaan haverin syy selviää aikanaan meriselityksessä.
- Olimme tulossa Saimaan kanavan kautta Mustolasta Lappeenrannasta ja menossa Paraisille. Tuttu väylä tämä, sitä on ajettu 30 vuotta. Mutta joskus käy näin, totesi Sallinen.
Sallisen mukaan räntäsade heikensi yöllä näkyvyyttä. Hän itse ei ollut komentosillalla haverihetkellä. Luotsia ei laivalla ollut.
- Tiukasti olemme kiinni, mutta kyllä alus irti lähtee. Katsomme mitä tehdään, kun vauriot ovat selvinneet. Odotamme yhä sukeltajia paikalle.
Vekaran tilanne on Sallisen mukaan vakaa ja rauhallinen. Miehistö pysyy laivalla, eikä kenelläkään ole mitään hätää. Aluksen polttoainetankkien ei ole todettu vuotavan.
Vekaran savonlinnalainen varustamo on tehnyt Alfons Håkans Oy:n kanssa sopimuksen sukellustutkimuksista ja pelastustöistä.
Via Kymen Sanomat
*Hamina. 2 500 tonnes of cement loaded, motor barge Vekara drove to stone near the island Mustasaari in the night of Thursday's (November 2008), at 00.14. The captain Juha Sallinen not agreed to in the morning to tell why Vekara ran between branching pathways to the left and stick to rocks.
- We were coming through the Saimaa Canal from Lappeenranta Mustola and going to Pargas. Route is very familiar to us, it has been run for 30 years. But sometimes it happens like this, said Sallinen.
Sallinen said that there was poor visibility at night. He himself was not on the bridge at the time of the wreck. Either there was no pilot on board.
- We are strictly stick, yes, but the ship will depart. We will look what we can do, when we know what´s wrong. We are still waiting divers.
Vekaras situation is, according to Sallinen, stable and calm. The crew remains on board, and no one has any trouble. The ship's fuel tanks has are not leaking.
Vekaras shipping company at Savonlinna has Alfons Håkans Ltd's contract with dive surveys and rescue work.
Via Kymen Sanomat
No comments:
Post a Comment